HEIMWEE LOPETTAA TOIMINTANSA, EIKÄ ENÄÄ PALAA. KIINNOSTUS LOPPUI, PAHOITTELEN. KAIKKI KOIRAT OVAT LÖYTÄNEET KODIN, KIITOS TEILLE. YHTEYDEN SAA TARVITTAESSA VIERASKIRJASSA, MUTTA VASTAUS VOI VIIPYÄ.
- Nan
Hei ja mukava kun tulit!
Heimwee on virtuaalinen koirakoti. Täällä asustelee aina muutama koira, jotka ovat syystä tai toisesta kodittomia. Yleensä koirat tulevat perheistä tai yksittäisiltä henkilöiltä, mutta joskus tänne saatetaan tuoda kulkukoiriakin. Heimwee on perustettu marraskuun alussa 2010. Sana on muuten hollantia ja tarkoittaa koti-ikävää.
Meillä on iso rakennus, jossa on tilaa 20 koiralle. Jokaiselle on oma viihtyisä huone, josta pääsee ulos tarhaan. Huoneessa on yleensä vanha nojatuoli, koiralle peti, omia leluja ja luita. Koirat ulkoilutetaan yksitellen kolme kertaa päivässä. Ruokaa tarjoillaan aamulla ja illalla. Oikeastaan koirat saavat viettää mahdollisimman tavallista elämää, ennenkuin ne pääsevät uusiin koteihin.
Voin viedä sinut nyt tutustumiskierrokselle. Lähtisikö joku karvakorvista mukaasi?
- Peppi